Kakolan hotellissa sijaitseva ravintola Ruben tarjoaa monia ravintoloita erikoisemman ja jännittävämmän ruokaelämyksen. Tämä ravintola houkuttelee syöjiä herkullisella lähituottajia suosivalla ruoallaan, historiallisella miljööllään ja loistavalla palvelullaan. Entisen vankilaruokalan miljöön tarjoava ruokapaikka tarjoaa mahdollisuuden jäädä myös yöpymään paikalle – esimerkiksi vanhoihin eristysselleihin, jotka on muutettu hotellihuoneiksi. Turussa matkailevien kannattaa siis ehdottomasti tutustua tähän mielenkiintoiseen ravintolaan ja paikan mielenkiintoiseen historiaan!
Ravintola Ruben tarjoaa vaihtoehtoja kaikille
Ravintola Ruben Turku panostaa vahvasti sesonkituotteisiin, eli sen menu elää sesongin mukana. Ravintola tarjoaa siis vaihtuvan ruokalistan erilaisia herkullisia annoksia. Se panostaa etenkin raaka-aineiden alkuperään ja tukee ensisijaisesti lähituottajia. Tällä hetkellä ruokalistaan kuuluvat esimerkiksi annos, johon kuuluu paahdettua maa-artisokkaa, grillattua kermaa ja marinoitua omenaa sekä annos, johon kuuluu heinäsavustettua palsternakkaa, hiillostettua västerbottenjuustoa ja herakastiketta.
Vaihtuvan sesonkimenun lisäksi ravintola tarjoaa esimerkiksi hampurilaisannoksia, etanoita, Ruben sandwich -leivän, ranskalaisia ja dippiä sekä Kakolan suklaakakkua ja vadelmajäätelöä. Ravintolassa tarjotaan aamiaista, kolmen ruokalajin lounaita sekä kotiruokalounaita. Sunnuntaisin on tarjolla myös brunssi. Ravintola on kaikille avoin maanantaista lauantaihin kello 16-23. Esimerkiksi aamiaista taas saa maanantaista perjantaihin kello 6.30-10 ja lounasta arkisin kello 11-14.
Ravintola Ruben Turku hemmottelee brunssilla
Ravintola Ruben tarjoaa sunnuntaisin kello 12-16 brunssin, jonka ääressä voi rentoutua raskaan viikon jälkeen vaikkapa ystävien kanssa jutellen. Rubenin brunssilla pääset myös makumatkalle maailman ympäri. Ravintolassa on tarjolla vaihtuva brunssimenu, joka koostuu maukkaista ja laadukkaista raaka-aineista. Lisämaustetta brunssiin tuodaan vivahteilla eri maanosien ruokakulttuureista ja -keittiöistä. Lisäksi brunssi ei ole kaikilta muiltakaan osin aivan perinteinen brunssi.
Ravintola Ruben ei tarjoa perinteistä noutopöytäbrunssia, vaan sen sijaan brunssi tarjoillaan pöytiin ja osa ruoista on jaettavia. Se siis tarjoaa todellista hemmottelua ja mahdollisuuden saada hyvin erikoisiakin makuelämyksiä – erikoisessa ja historiallisessa vankilamiljöössä. Brunssin hinta on 33 euroa henkilöltä.
Kakolan hotelli ja ravintola ovat loistava lahjaidea
Paikalle saa ostettua myös lahjakortin, joka on loistava valinta esimerkiksi historiasta kiinnostuneelle pariskunnalle. Lahjakortin voi maksaa esimerkiksi netin kautta monilla eri maksutavoilla, kuten verkkopankkisiirtona, mobiilimaksuna tai korttimaksuna. Virtuaalivaluutta ei ole vielä mahdollinen maksutapa, mutta ehkäpä tämäkin suosittu maksutapa saadaan jossain vaiheessa vaihtoehdoksi Kakolaan. Ravintolan puolelle on valittavissa 100 euron lahjakortti, mutta kortteja voi tietenkin ostaa myös useamman kappaleen.
Ravintola Rubenin laadusta kertoo sen sijoittuminen ravintolalistoilla. Suomen 50 parasta ravintolaa -lista ei sisältänyt tänä vuonna ravintola Rubenia, mutta ravintola pääsi silti listan alle 60 parhaan joukkoon. Sekin on mahtava saavutus ottaen huomioon Suomen lukuisat eri ravintolat Suomen sadoissa kunnissa.
Ravintola Ruben tarjoaa ikimuistoisia elämyksiä
Hotel Kakola on jo itsessään hyvin mielenkiintoinen vierailukohde ja siihen yhdistetty herkullinen lähiruoka tekee varmasti kokemuksesta ikimuistoisen. Ravintolaan voi tulla niin puolison, ystäväporukan kuin vaikkapa perheen pienimpienkin kesken. Ravintola kehottaa kysymään lisää lasten annoksista henkilökunnalta. Ravintola sopii hyvin myös aikuiseen makuun ja hotellissakin onkin Rubenin lisäksi myös viinitupa Hilarius sekä kesäterassi Riviera kesäkaudella.
Kakolaan on tulossa myös hemmotteleva Spa. Kakola kertoo, että se tulee olemaan Kakolan oman virkistäytymispaikka arjen keskellä, jossa voi kokea huomisen wellness-trendit jo tänään. Se on pääosin maan alle tuleva uudisrakennus.
Ravintola Ruben sijaitsee siis loistavalla paikalla muiden hemmottelevien palveluiden äärellä. Hotelli Kakolassa yöpyminen tarjoaa mahdollisuuden jännittävään, mutta samalla rentouttavaan lomaan tai juhliin. Rakennuksissa onkin myös juhlatilat. Saman tilan alta löytyvät kirkko, juhlatila, hemmottelupalvelut, tarjoilut, majoitus ja jopa pappi. Kaikki huoneet eivät myöskään muistuta sellejä, vaan tarjolla on hyvinkin erilaisia vaihtoehtoja myös romantiikkaa kaipaaville.