Siirry suoraan sisältöön

Monipuolinen lentokenttähotelli sopii lentäen matkustaville

  • tehnyt
Clarion Hotel Aviapolis.

Lentokenttähotelli on juuri sellainen mille se kuulostaakin; erityisesti lentokoneella matkustaville ja lentokentällä tai sen lähettyvillä sijaitseva hotelli. Esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentokentän kautta kulkeville on tarjolla kolme hotellia, joista yksi sijaitsee aivan terminaalin vieressä. Hotelliin pääsee kulkemaan osittain katettua jalkakäytävää pitkin. Lisäksi lähistöllä sijaitsee kymmenittäin muita hotelleja, joten joka matkustajalle löytyy niin budjetin kuin muidenkin ominaisuuksien osalta sopiva hotelli.

Energinen ja kansainvälinen lentokenttähotelli lentokentän vieressä

Clarion Hotel Aviapolis on kansainvälinen lentokenttähotelli Helsinki-Vantaa aseman vieressä. Kahdeksankerroksisessa hotellissa on peräti 258 tilavaa hotellihuonetta, 12 kokoustilaa, Kitchen & Table -ravintola sekä Living Room Bar sekä rentouttavia palveluita, kuten iso kuntosali ja saunaosasto. Vantaan Aviapoliksen uudessa kaupunginosassa sijaitseva hotelli on aivan Aviapoliksen rautatieaseman vieressä. Hotellista pääsee junalla kahdessa minuutissa lentokentälle.

Hotellista löytyy sopivia huoneita niin yksin ja kaksin matkustaville kuin vaikkapa perheillekin. Rennot ja tyylikkäät huoneet sopivat monille. Lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat tuovat runsaasti valoa huoneisiin. Hotellin ravintola Kitchen & Table sekä hotellin baari myös ovat ruotsalaisen huippukokki Marcus Samuelssonin käsialaa ja se sijaitsee aktiviteettien ja palvelujen lähellä Aviapoliksen sydämessä.

Lentokenttähotelli Helsinki-Vantaa terminaalissa

GLO Hotel Airport on ainoa Helsinki-Vantaan terminaalissa sijaitseva lentokenttähotelli. Pääset rentoutumaan hotelliin vain muutaman askeleen päässä lentokentän lähtöporteilta, joten kulkumatkoihin ei tarvitse kuluttaa ylimääräistä aikaa ja vaivaa. Tyylikkään sisustuksen, mukavat sängyt ja ensiluokkaista palvelua tarjoava hotelli sopii pikapysähdyksiin lentojen välillä, mutta myös pidempään oleskeluun. Hotellissa ei ole pakko yöpyä, vaan voit vaikkapa pistäytyä päiväunilla ja suihkussa ennen seuraavaa lentoa.

Lentokenttähotelli GLO Hotel Airport tarjoaa eri kokoisia ja erilaisia huoneita. Huoneet ovat ikkunattomia, joten niissä voi nukkua myös päivällä häiriöttä. Huoneissa voi olla huoneista riippuen myös esimerkiksi moottorisänky, 42 tuuman taulu-tv, sylialusta kannettavalle tietokoneelle ja maksuton wifi. GLO Hotel Airport myös on lemmikkiystävällinen hotelli.

Matkustajille on paljon vaihtoehtoja nyt ja tulevaisuudessa

Helsinki-Vantaa-lentoaseman lähistöllä sijaitsee suuri määrä majoituspaikkoja ja uusiakin saadaan silloin tällöin. Niihin kuuluu esimerkiksi uudistunut ja nimensä muuttanut entinen Bonus Inn kantaa ja nykyinen Skyline Airport Hotel. Hotelli tarjoaa matkustajille leppoista tunnelmaa, ilmaisen lentokenttäkuljetuksen ja lomaparkin omalle autolle. Se myös sijaitsee vain 5 minuutin ajomatkan päässä Helsinki-Vantaan lentoasemalta. Sinulle jääkin ajomatkojen sijaan paljon aikaa muille asioille, kuten lepäämiselle, rentoutumiselle tai vaikkapa shoppailulle esimerkiksi hiustuotteiden verkkokauppa -sivustolla.

Uusi Suomen suurin hotelli myös valmistaa tulevaisuudessa lentokoneella matkustavien iloksi lentokentän läheisyyteen. Nordic Choise Hotels -hotelliketjuun kuuluvan 700 huoneen hotellin on määrä valmistua vuonna 2024. Rakennus tulee nousemaan aivan uuden terminaali 2:n viereen, jolloin terminaaliin pääsee hotellista kätevästi sisäkautta.

Monipuolinen lentokenttähotelli jokaiselle

Hilton Helsinki Airport on hyvin monipuolinen täyden palvelun hotelli, joka sijaitsee muutaman minuutin kävelymatkan päässä lentokentän terminaaleista. Tilavissa hotellihuoneissa on äänieristetyt ikkunat ja hotellin ravintola sekä baari tarjoavat pohjoismaisia makuelämyksiä. Tyylikäs hotelli sopii monille, mutta mikäli haaveilet erikoisemmista hotellikokemuksista, kannattaa tutustua Suomen parhaat hotellit -listaan. Melko lyhyen matkan päässä lentokentästä sijaitsee nimittäin toinen toistaan laadukkaimpia ja mielenkiintoisempia hotelleja.

Aivan terminaalin vieressä on esimerkiksi Scandic Helsinki Airport hotelli, joka tarjoaa matkustajille kaikki mukavuudet. Sinne on helppo saapua osittain katettua jalkakäytävää pitkin. Neljäkerroksisessa hotellissa on sekä tavallisia että esteettömiä sekä allergia- ja lemmikkihuoneita.

Lentokenttähotelli tarjoaa myös muun muassa ravintolan, saunan, baarin ja ympäri vuorokauden toimivan Scandic Shop -myymälän. Hotellista voi myös lainata esimerkiksi pyöriä ja alueella on loistavia ulkoilureittejä. Hotellissa ja sen huoneissa on hyvin klassinen ja kodikas sisustus, joka sopii monen makuun. Se onkin loistava valinta monille erilaisille matkustajille. Lentokentän lähialue tarjoaa kuitenkin valinnanvaraa jokaisen matkustajan makuun.